Vastuullista pakkaamista
Toimintamme lähtökohtana on ollut tarjota vastuullinen vaihtoehto pakkausmarkkinoilla. Raaka-aineitamme, työympäristöämme sekä tuotteitamme leimaa vastuullinen suhtautuminen koko tuotantoketjuun.
Pa-Hu Oy on suomalainen perheyritys, jolle vastuullinen toiminta on ollut sekä itsestäänselvyys, kehityksen kohde että myös sattumaa. Sattumaa siksi, että pakkausratkaisuissamme olemme aina käyttäneet pahvia ja muita uusiutuvia ja kierrätettäviä kuitu-pohjaisia raaka-aineita.
Juuri siksi meillä on loistavat edellytykset pyrkiä vaikuttamaan ympäristöömme positiivisella tavalla. Haluamme tehdä toimintamme ja tuotteemme mahdollisimman kestävästi, ympäristöä ja muita sidosryhmiämme kunnioittaen ja ylpeydellä viemme sanomaa maailmalle että asioita voi tehdä toisin — uusilla innovatiivisilla pakkausratkaisuilla.
Tällä sivulla kerromme siitä, mitä olemme jo saaneet aikaiseksi, sekä niistä vastuullisuuteen liittyvistä asioista, joiden kimpussa painimme juuri nyt.
Kierrätettyä ja kierrätettävää
Pahvi ja kartonki on kautta maailman eniten kierrätetty materiaali. Tee ympäristöteko – siirry muovittomaan logistiikkaketjuun.
Kestävä kehitys
FSC-sertifioitu
Valikoimassamme on FSC-sertifioituja tuotteita ja ympäristöystävällisiä materiaaleja.
Kartonkituotteiden alkuperä
Veikkolassa valmistettu aaltopahvimme on tuotettu kotimaisesta puusta ja aaltopahvin osuudesta 45 % on kierrätettyä kuitua.
Kierrätys ja ympäristö
Aaltopahvi ja muut ympäristöystävälliset pakkausmateriaalimme ovat helposti kierrätettävissä.
Tietoinen valinta
Nykykuluttaja arvostaa sitä, että turhasta muovista luovutaan.